Minusta

Osteopaatti Matti Hokkanen (Basit)
Osteopaatti Matti Hokkanen (Basit)

Osteopaattina olen erikoistunut lasten ja aikuisten hoitoon biodynaamisen osteopatian menetelmin. Erityisosaamiseeni kuuluu hengitys-, trauma-, ja tunnetyöskentely. Biodynaaminen osteopatia on lempeä mutta tehokas hoitomuoto, jossa yksittäisiä vaivojakin hoidetaan aina kokonaisuuden kautta. Kun kokonaisuus toimii hyvin, ryhtyy keho hoitamaan itse itseään. Hoidossani en edellytä päällysvaatteiden riisumista eikä siinä käytetä nivelmanipulaatiota. 

Osteopaattina ja ihmisenä olen herkkä sekä syvällinen. Asiakkaani pyrin kohtaamaan läsnäolevasti ja empaattisesti kuullen. Hoitaessa en pakota kehoa haluamaani suuntaan vaan pyrin kuulemaan ja seuraamaan sitä mitä keho kaipaa. Hoito on parhaimmillaan silloin, kun vapautumista tapahtuu sekä kehon, mielen, että tunteiden tasolla Sanotaan, ettei lasta voi hoitaa kuten aikuista, mutta aikuista voi hoitaa kuten lasta. Niinpä toivotankin vastaanotolleni tervetulleeksi kaikki lapset ja lapsenmieliset iästä riippumatta.

Olen parhaimmillani kasvukykyisten asiakkaiden kanssa. Siis kaikkien lasten ja sellaisten aikuisten, jotka haluavat nähdä syy-seuraussuhteita. Heikoimmillani olen sellaisten asiakkaiden kanssa, jotka odottavat minun naksauttavan tai ottavan kivun heiltä pois. Yksi hoitokerta riittää vain harvoin siihen, että kokonaisuus toimisi hyvin. Useimmiten tarvitaan 2-3 hoitokertaa ennen kuin vaivat helpottavat merkittävästi ja kokonaisuus alkaa toimimaan suhteellisen hyvin. Parhaat tulokset saavutetaan tyypillisesti 3-5 hoitokerralla.

Osteopatia on terveyden tiedettä, jossa oppiminen ei lopu koskaan. Koulutukseltani olen osteopaatti (AMK), minkä lisäksi syvennän jatkuvasti osaamistani. Olen opiskellut nyt kolme vuotta arvostetussa kuuden vuoden lasten biodynaamisen osteopatian jatkokoulutusohjelmassa. Olen valmistunut myös henkisyyttä ja keskustelevampia kohtaamistaitoja yhdistävästä KASVUN AMMATTILAINEN nimisestä koulutuskokonaisuudesta. Lopputyöni kirjoitin aiheesta 'Terapeuttinen hengitys ja emotionaalinen keho'. Siitä tuli mielestäni niin hyvä, että haluan jakaa sen kanssasi. Pääset lataamaan sen alla löytyvästä napista:


Muuta

Vapaa-aikani kuluu pitkälti eskari-ikäisen pojan kanssa elämää ihmetellessä. Minulla on pitkä urheilutausta erityisesti salibandyn parista, mutta urheilu on jäänyt elämässäni taka-alalle. Nykyisin ihmisyys, inhimillinen kasvu ja suufilaisuus ovat lähellä sydäntäni. Seuraan suufilaista perinnettä Naqshbandi-linjan mukaisesti. . 

Olen opiskellut myös henkistä enneagrammia, jonka termein olen enneatyyppi 1. Lisäksi olen opiskellut kiinalaista lääketiedettä (klassinen akupunktio) ja omatoimisesti ayurvedaa vuodesta 2014. Ayurvediselta kehotyypiltäni olen Pitta. Itämainen ymmärrys sulautuu hyvin osteopaattiseen ajattelumalliin ja auttaa ymmärtämään kokonaisuuksia sekä terveyteen ja sairauteen johtavia prosesseja laajemmin. Aiemmasta elämästäni minulla on kauppatieteen maisterin tutkinto ja jätin lupaavan työuran liike-elämässä seuratakseni intohimoani terveydenhuollon parissa.

Hoidoissa suosin erityisesti lempeitä muotoja, kuten biodynaaminen ja kraniosakraalinen osteopatia. Niissä ei tarvitse riisua päällysvaatteita.
Hoidoissa suosin erityisesti lempeitä muotoja, kuten biodynaaminen ja kraniosakraalinen osteopatia. Niissä ei tarvitse riisua päällysvaatteita.

 

Käymäni jatkokoulutukset:

2023

  • Suufienneagrammi osa 6/6 (3pv), Shadow part 2: Mirror of light&darkness. Integration of the Shadow charasteristics; Anger, Fear, Pain. Suufimestari Hajjah Hamidah Torres von Drechsel
  • Suufienneagrammi osa 5/6 (3pv), Shadow part 1: Mirror of light&darkness. The wounds of the inner child. Suufimestari Hajjah Hamidah Torres von Drechsel
  • Suufienneagrammi osa 4/6 (3pv), 27 Subtypes, Enneagram instinctual variants; Self-preservation, Social, Sexual. Suufimestari Hajjah Hamidah Torres von Drechsel
  • Osteopaattinen kliininen näkökulma kehon onteloihin (3pv), Suomen osteopaattiliiton kevätkoulutusChristian Fossum D.O.
  • SOCK osa 8/18 (4pv), Kallon sisäisten rakenteiden hoitaminen. Arvostettu kuuden vuoden biodynaaminen lasten osteopatiakoulutus. Werner Van Camp D.O.
  • Suufienneagrammi osa 3/6 (3pv), Integration and Disintegration in the Enneagram. Suufimestari Hajjah Hamidah Torres von Drechsel

2022

  • SOCK osa 7/18 (4pv), arvostettu kuuden vuoden biodynaaminen lasten osteopatiakoulutus. Werner Van Camp D.O.
  • Suufienneagrammi osa 2/6 (3pv), 9 Enneatypes. Suufimestari Hajjah Hamidah Torres von Drechsel
  • SOCK osa 6/18 (4pv), arvostettu kuuden vuoden biodynaaminen lasten osteopatiakoulutus. Werner Van Camp D.O.
  • SOCK osa 5/18 (4pv), arvostettu kuuden vuoden biodynaaminen lasten osteopatiakoulutus. Werner Van Camp D.O.
  • Naisten terveys ja raskaus - osteopaattinen lähestymistapa (3pv). Suomen osteopaattiliiton kevätkoulutus. Prof Renzo Molinari, DO, FESO, MROF, GOsC (UK).
  • Suufienneagrammi osa 1/6 (3pv), The Journey of the Soul. Suufimestari Hajjah Hamidah Torres von Drechsel
  • KASVUN AMMATTILAINEN retriitit 6-9 (14pv) Ammatillinen lisäkoulutus ihmisyyden kanssa työskentelyyn. Ammattina ihmisen kasvu: https://aarolof.fi/kasvun-ammattilainen/ Aaro Löf

2021

  • SOCK 4/18 (4pv), arvostettu kuuden vuoden biodynaaminen lasten osteopatiakoulutus. Werner Van Camp D.O.
  • Henkinen enneagrammi osat 1-3 (9pv). Aaro Löf.
  • SOCK 3/18 (4pv), arvostettu kuuden vuoden biodynaaminen lasten osteopatiakoulutus. Werner Van Camp D.O.
  • KASVUN AMMATTILAINEN retriitit 1-5 (17pv) Ammatillinen lisäkoulutus ihmisyyden kanssa työskentelyyn. Ammattina ihmisen kasvu: https://aarolof.fi/kasvun-ammattilainen/ Aaro Löf
  • SOCK 2/18 (4pv), kuuden vuoden biodynaaminen lasten osteopatiakoulutus, Werner Van Camp D.O.

2020

  • Biodynamic Osteopathy - Phase II (4pv) An in-depth perception of fluid dynamics. Christian Sullivan D.O.
  • SOCK 1/18 (4pv), kuuden vuoden biodynaaminen lasten osteopatiakoulutus, Werner Van Camp D.O.
  • Lastenosteopatia vaihe 2: immuniteetti (4pv). Osteopaatit Lasse Maijala ja Mika Kivistö. 

2019

  • Aivohermot (4pv). Osteopaatit Markku Torvinen ja Matti Mikkilä
  • Child 1 (3pv). Giles Cleghorn, MSc. D.O
  • General Practice 2 (2pv). Giles Cleghorn, MSc. D.O
  • Lastenosteopatia vaihe 1 (4pv). Osteopaatit Lasse Maijala ja Mika Kivistö. 
  • Moderni kiputiede ja perinteinen osteopaattinen konsepti nykyaikaisessa kliinisessä työssä - näyttöön perustuva biopsykososiaalinen lähestymistapa (3pv). Jorge Esteves, PhD, MA, BSc (Ost), DO. 

2018

  • Osteopatian jatkokoulutus Trauma 1 (2pv), Lasse Maijala, Osteopaatti
  • The Health and the Child (3pv). Werner Van Camp D.O. & BioBasics EU 
  • Alaselkäkivun moderni kliininen päättely ja CFT (2pv). Jerry Ketola, Osteopaatti, TtM.
  • Kraniaaliosteopatian jatkokoulutus: Biomekaanisesta biodynaamiseen osteopatiaan (2pv). Lasse Maijala. Osteopaatti

2017

  • Kraniaaliosteopatian jatkokoulutus: Purenta (2pv). Lasse Maijala, Osteopaatti