Lasten osteopatia, vauvan osteopatia
Osteopatia sopii lempeänä hoitomuotona hyvin lapsille. Ensimäinen hoitokerta saattaa jännittää, mutta seuraaville hoitokerroille lapsi tulee usein omasta tahdostaan – hoito ei ollutkaan pelottavaa eikä siinä tehty epämiellyttäviä toimenpiteitä. Lapsi tunnistaa luontaisesti sen, mikä tekee hyvää.
Lasten hoitaminen on suhteellisen nopeaa. Mitä aiemmin vaivoihin päästään käsiksi, sitä helpommin ne hoituvat. Jo muutamalla hoitokerralla päästään usein todella pitkälle. Lasten osteopatiassa edetään aina kiireettömästi lapsen tahtiin. Lapsen hoitaminen on sijoitus tulevaisuuteen ja vaikuttaa koko perheen hyvinvointiin.
Yleisiä lasten syitä vastaanotolle hakeutumiseen
Vauvoille:
- pulauttelu, refluksi
- Kireä kielijänne, imuotteen ongelmat
- koliikki ja erilaiset vatsavaivat
- Toispuoleisuus, banaaniasento
- Perätila, pitkittynyt ponnistusvaihe, sektio tai avustettu syntymä.
- uniongelmat, poikkeuksellinen itkuisuus, rauhoittumisen vaikeudet
- rokotteista tai infektiotaudeista toipumisen haasteet
Isommille:
- keskittymisvaikeudet
- vatsavaivat
- Uniongelmat, painajaiset
- astma, allergiat, infektioherkkyys, long covid
- korvatulehdukset, päänsäryt ja migreenit
- kipu, jännittyneisyys, rasitusvammat
- haasteet koulussa, vuorovaikutus- tai sosiaalisisssa tilanteissa
- hermostolliset haasteet (kuten tic eli nykimisoireet, ADHD, autisminkirjon oireet).
Miksi hoitoon?
"Katso, sanoi Puh osoittaen jälkiä lumessa,
kahden seuraan on liittynyt kolmas!"
Lapsen syntymässä on jotain taianomaista, jonka vain vanhemmat voivat ymmärtää. Taianomaisuuden lisäksi synnytys on kova puristus – ei vain äidille vaan myös lapselle. Hyppy mukavasta ja lämpimästä kohdusta ulos maailmaan ei tapahdu kivuttomasti.
Alatiesynnytyksen valtavat puristusvoimat jättävät usein jälkensä kehoon eikä niistä toipuminen ole itsestäänselvyys. Monesti vastasyntyneen pää onkin sen näköinen, kuin olisi juuri hävinnyt raskaansarjan nyrkkeilymatsin. Sektiosynnytyksessä puristusvoimat jäävät pienemmiksi, mutta niin jää myös puristuksen jälkeinen valtava avautuminen.
Alatiesynnytyksen kokeneet lapset kaipaavat usein apua puristuksista toipumiseen, kun taas sektion kokeneet lapset kaipaavat tukea vajaaksi jääneeseen avautumiseen. Jos esimerkiksi rintakehä ei pääse täysin avautumaan synnytyksen jälkeen, jää keuhkojen ja pallean toiminta ahtaalle. Kun sisäänhengitys ei pääse vapaasti laajentamaan rintakehää ja pullistamaan vatsaa, jää hengitys pieneksi. Tutkimusten mukaan keisarinleikkaus lisää astmariskiä. Pienemmällä hengityskapasiteetilla pärjää mainiosti lepotoiminnoissa, mutta ongelmat tulevat esiin rasituksessa.
Synnytys jättää usein jälkensä ja sen vuoksi lapsi on hyvä tuoda yleistarkastukseen,. Se on erityisen hyödyllistä vastasyntyneille ja avustetun syntymän kokeneille. Vauvan lisäksi on hyvä miettiä, kuinka äiti on toipunut synnytyksestä? Erityisesti synnyttävän äidin ristiluu joutuu kovaan puristukseen eikä pääse aina itsestään kunnolla palautumaan. Seurauksena voi olla erilaisia alaselän ja lantion alueen oireita, kipuja tai toimintahäiriöitä. Sekä lapsella, että äidillä synnytyksestä toipumisen haasteet voivat oireilla vielä vuosienkin päästä. Ei silti hätää, koskaan ei ole liian myöhäistä. Osteopaatti on erikoistunut palauttamaan kehon takaisin normaaliin tasapainotilaansa.
Milloin hoitoon?
Yleistarkastuksen lisäksi lapsi on hyvä tuoda hoitoon leikkausten, isompien sairaalakäyntien ja onnettomuuksien jälkeen. Esimerkiksi hevosen selästä tippuminen jättää käytännössä aina jälkensä kehoon. Yleissääntönä hoidon tarvetta voi miettiä aina silloin, kun lapsi ei enää tunnu omalta itseltään. Eli kun jotain on muuttunut huonompaan niin, ettei lapsi pääse palaamaan samaksi tutuksi itsekseen. Yleensä tällaiseen muutokseen löytyy syynsä ja osteopaatti voi auttaa kehoa palautumaan takaisin tasapainotilaan.
Vaikka lasten hoidossa jo muutamalla hoitokerralla päästään todella pitkälle, on kuitenkin hyvä pitää mielessä, etteivät hoitotulokset yleensä näy heti ensikäynnin jälkeen. Osteopatia toimii eri tavalla, kuin Burana, jonka vaikutuksen huomaa heti – mutta apu on lyhytkestoinen. Osteopatiassa ei hoideta oiretta vaan syitä oireiden takana. Siten tulokset näkyvät usein vasta toisen hoitokerran jälkeen – mutta pysyvät pidempään, kuin oirehoidossa.
Osteopatialla voidaan kokonaisvaltaisesti tukea lapsen terveyttä. Osteopatiassa yksittäisiä vaivojakin hoidetaan aina kokonaisuuden kautta. Kun kokonaisuus toimii hyvin, useimmat yksittäiset vaivatkin helpottavat.
Hoitoon valmistautuminen
Jännittäminen kuuluu asiaan ensitapaamisella. Ehkä muistoissa on epämukava neuvola- tai lääkärikäynti. Usein lapset rentoutuvat, kun huomaavat, ettei vastaanotolla tehdäkään mitään epämiellyttäviä tutkimus- tai hoitotoimenpiteitä.
Lasta ei tarvitse valmistella hoitoa varten esim. päiväunilla tai syömisellä vaan nämä voivat hyvin tapahtua vastaanotolla. Vaunuissa nukkuvaa lasta ei myöskään tarvitse herättää hoitoa varten. Vastaanotolta löytyy erilaisia leluja ja luettavaa, mutta voit halutessasi ottaa mukaan lapselle mieluista puuhaa myös kotoa. Älylaitteita pyritään välttämään hoidon aikana, sillä ne ylikuormittavat helposti lapsen hermostoa ja hankaloittavat hoitoa.
Aikaa varataan tutustumiseen, leikkiin, vaipan vaihtoon, imettämiseen ym. Monesti hoito tapahtuu joustavasti näiden yhteydessä – milloin missäkin. Hoito tapahtuu siellä, missä lapsi milloinkin viihtyy – välillä lattialla, sylissä, vaunuissa tai hoitopöydällä nukkuen tai vaikka imettäessä.