en-Myötätuntoinen vanhemmuus, osa 5 – Uhmaikä ja rakkaus – mikä saa lapsen uhmaamaan ja käyttäytymään huonosti?

Uhmasta

Löysin itseni neuvottomana 3-vuotiaan kanssa, joka ei tottele, kunnioita tai usein edes kuuntele minua. Sen sijaan uhmakas lapsi turvautui kanssani jatkuvasti erilaisiin kiellettyihin keinoihin, kuten lyömiseen, huutamiseen, pärskimiseen, sylkemiseen ja tavaroiden heittelyyn. Myös valtataisteluita oli välillämme jatkuvasti.

Supernannyn (amerikan versio) oppien mukaisesti olin pyrkinyt kitkemään huonoa käytöstä erilaisten seuraamusten ja rangaistusten muodossa. Olin oppinut luottamaan Supernannyyn, koska hänen avullaan olin ymmärtänyt rutiinien ja rajojen merkityksen tuomaan turvaa lapselle. Rutiinien ja rajojen avulla lapsi vihdoin nukkui täydet yöt ja nukutuskin sujui useimmiten ongelmitta. Huono käytös päiväaikaan sen sijaan tuntui merkittävästi lisääntyneen jäähypenkkien ja erilaisten seuraamusten käyttöönoton myötä. Jäähy tuntui aluksi auttavan hetkellisesti, mutta ajan myötä jäähyllä istuttiin enemmän ja enemmän. Myös kiellettävien asioiden lista kasvoi. Käytös ja uhmaaminen ei mennyt parempaan vaan pahempaan suuntaan!

Päädyin epätoivoisesti etsimään apua tilanteeseen ja vastausta kysymyksiin: mikä saa lapsen uhmaamaan ja miten tilanteen voi korjata? En ollut löytänyt apua mistään lukemastani liittyen uhmaan. Kunnes tutustuin Laura Markhamin kirjoihin. Hänen mukaansa uhma on merkki siitä, että suhteemme lapsen kanssa tarvitsee työstämistä. Lähtökohtaisesti lapsi haluaa miellyttää vanhempaansa. Kun näin ei ole, on se yleensä merkki yhteyden katkeamisesta lapsen ja vanhemman välillä joko hetkellisesti tai pitkäaikaisesti. Uhman taustalla ei siis ole lähtökohtaisesti kurin, vaan yhteyden puute. Kun lapsi on hankala, on se merkki siitä, että lapsi tarvitsee sinulta jotain, mitä ei koe saavansa. Avataan vähän mitä tämä tarkoittaa.

Lapsi on saanut enemmän tai vähemmän varauksettoman huomiomme ja yhteyden tunteen raskaus- sekä vauva-aikana. Näiden jälkeen lapsi vasta opettelee toimimaan meistä erillisenä yksilönä. Lapsen yhteys aikuiseen katkeaa monesti päivässä luontaisesti esim. nukkumaan ja tarhaan mennessä - siis eron hetkellä. Tämän lisäksi yhteys katkeaa aina, kun huomiomme on muualla esim. puhelimessa, ystävän kanssa jutellessa tai työasioissa. Yhteyden katketessa lapsi tulee vaativaksi ja alkaa vaatimaan huomiotamme. Yhteyden katkeaminen pitkin päivää on sinänsä normaalia eikä sitä voi tai edes tule välttää. 

Lapselle jokainen eron hetki nostaa pintaan hylätyksi tulemisen tunteen. Käsittelemättömät tunteet kasautuvat päivien aikana lapsen tunnereppuun, jota tämä kantaa harteillaan. Mikäli lapselle ei tarjoudu mahdollisuutta avata ja tyhjentää tunteiden reppuaan säännöllisesti, purkautuvat tunteet räjähdyksenä - esim. itkupotkuraivareina. Raivokohtaus on siis seurausta ylitsepursuavan vuotavasta tunnerepusta eikä kurittomuudesta tai tottelemattomuudesta. Tällöin lapsi ei yksinkertaisesti pysty tottelemaan tai käyttäytymään hyvin vaikka haluaisikin. Mitä sitten voimme tehdä auttaaksemme lasta tyhjentämään reppuaan?

Uhmakohtauksen vallassa oleva lapsi ei kykene vastaanottamaan ohjeita tai neuvoja. Tällöin aikuisen tehtävä on varmistaa turvallisuus ja olla läsnä antaen lapselle mahdollisuus purkaa tunnereppuaan. Anna siis lapsen ilmaista vihaansa pysymällä lähellä, mutta puuttuen tilanteeseen mahdollisimman vähän. Lapsen ei tule antaa satuttaa itseään tai muita eikä rikkoa tavaroita. Muuten lapsi tarvitsee vierelleen vain turvallisen ja myötätuntoisen aikuisen. 

Vihan vallassa lapsi tekee asioita, joita tulee myöhemmin katumaan. Jos lasta tuomitsee, kieltää tai rankaisee vihaisena tekemistään asioista voi hän päätyä lopulta johtopäätökseen, että hän on itse huono, koska ei pysty hallitsemaan vihaista käytöstään. Kun tapahtumaketju toistuu riittävän usein, muodostuu kyvyttömyys hallita tunnereaktioitaan häpeäksi. Koska kukaan ei halua olla huono, tulee itseä alkaa muuttamaan. Muutos voisi tässä tapauksessa tarkoittaa esimerkiksi vihan tunteen kieltämistä itseltään, erityisen kiltiksi tulemista tai valehtelua. Tommy Hellsten on sanonut, että häpeä valtaa alaa siellä, missä esiintyy rakkaudettomuutta.

Rakkaudesta

"Nasu: Miten rakkaus kirjoitetaan?

Nalle Puh: Sitä ei kirjoiteta,

se tunnetaan sydämellä."

- Kirjailija A.A. Milne,

Nalle Puhin viisauksia

Lapsella ei ole vielä kykyä rauhoittaa itseään voimakkaan vihan tunteen keskellä. Lapsi tarvitsee aikuisen apua ja esimerkkiä tässä. Aikuisen tulee ymmärtää lapsen kiukun kertovan pääasiallisesti täydeksi paisuneesta tunnerepusta. Sen johdosta lapsi on ikään kuin odottanut hetkeä räjähtää. Räjähdyksessä ei usein ole kyse asiasta tai tilanteesta, joka johti räjähdykseen eikä "järkipuhe" auta. Räjähdys voi tulla erityisen helposti pidemmän erossa olon jälkeen esim. päiväkodista haettaessa, koska lapsi on joutunut pärjäämään pitkän aikaa ilman vanhempiaan. Koska räjähdyksen taustalla on ylitsepursuava tunnereppu, on oikeastaan hyvä, että lapsi pääsee vihdoin ilmaisemaan tunteitaan.

Vihan ilmaiseminen sellaisenaan ei kuitenkaan juuri tyhjennä reppua vaan sen alla on usein syvempiä tunteita, kuten pelko, suru, häpeä, yksinäisyys ym. Näitä syvempiä tunteita lapsi purkaa luontaisesti itkemällä. Lapsi siis ikäänkuin odottaa turvallista hetkeä päästä itkemään vihan puuskassaan. Usein viha ja kiukku tulee kuitenkin päästä ilmaisemaan ja rauhoittamaan ennen kuin syvemmät tunteet pääsevät esiin. Tässä lapsi tarvitsee aikuisen apua. Miten aikuisen tulisi sitten toimia tilanteessa, jossa lapsi painelee kaikkia niitä nappuloitamme, joiden avulla tietää saavansa meidät reagoimaan ja pois tolaltamme - kenties huutamaan, rankaisemaan tai lahjomaan?

Laura Markham tarjoaa lasten kasvatukseen kolme isoa prinsiippiä:

1. Itseni (ja omien tunteideni) säätely.

Monesti vanhemmat kaipaavat lapselta hyvää käytöstä. "Jos lapsi vain malttaisi kuunnella minua niin kaikki olisi rauhallisesti ja hyvin". Huomiomme on silloin itsemme ulkopuolella lapsen toiminnassa. Tällöin myös oma rauhamme ja hyvinvointimme on riippuvainen lapsen käytöksestä. "Jos lapsi vain osaisi käyttäytyä niin minun ei tarvitsisi suuttua ja huutaa". Jos käännämme näissä tilanteissa huomion omaan sisäiseen maailmaamme, saatamme huomata käyvämme itse melkoisilla kierroksilla. Keho ja mieli saattavat olla jännittyneet ja ylivirittyneet. Tämä johtuu siitä, että olemme ns. taistele tai pakene tilassa. Kehomme kokee tilanteen uhkaavaksi ja ainoat keinot ulos ovat vastaan taistelu tai karkuun juokseminen. Kun olemme itse ylivirittyneessä reaktiivisessa tilassa, ruokkii tämä samaa lapsessa ja usein pahentaa käytöstä, kunnes jompi kumpi luovuttaa ja alistuu. Kun lapsen sisällä kuohuu, meidän reaktiomme siihen joko rauhoittavat lasta tai ruokkivat myrskyä. Siksi rauhoittaaksemme tilanteen, tulee meidän ensin kyetä rauhoittamaan itsemme.

2. Yhteyden luominen ja ylläpitäminen

Lapset kukoistavat tuntiessaan vanhemman todella huomioivan, kuulevan, rakastavan ja ymmärtävän heitä. Kaikilla meistä on kokemus siitä, kun meillä ei ole toisen ihmisen huomiota. Toinen saattaa olla ajatuksissaan, keskittynyt puhelimeen, lehden lukemiseen tai muuten vain omissa oloissaan. Usein kun olemme tunnekuohun vallassa, ei meillä ole kunnollista yhteyttä omaan kehoomme, tunteisiimme ja ajatuksiimme. Elämme tunteen vallassa eikä meillä ole silloin yhteyttä myöskään toisiin ihmisiin. Kun saamme rauhoitettua tunnekuohumme ottamalla yhteyden ensin itseemme, voimme sitten alkaa luomaan yhteyttä myös toiseen. Loppujen lopuksi me kaikki tarvitsemme vain rakkautta ja yhteyden kokemusta. Lapsi tarvitsee rakkauttamme kaikista eniten silloin, kun ansaitsee sitä vähiten. Kenties kiukkuinen lapsi kaipaa meiltä sillä hetkellä vain halausta, myötätuntoa tai ymmärrystä - siis kokemusta siitä, että on rakastettu. Tämä kaikki on mahdollista vasta sitten, kun saamme ensin luotua yhteyden lapseen. Jotta lapsi voi todella luottaa aikuiseen, tulee hänen olla vakuuttunut siitä, että olemme hänen puolellaan - silloinkin, kun lapsi käyttäytyy huonosti. Tähän tarvitaan myötätuntoa ja kykyä asettua lapsen saappaisiin.

3. Valmentaminen - ei kontrollointi

Lapset kapinoivat kontrollointia, komentelua, manipulointia ja voiman käyttöä vastaan aivan kuten aikuisetkin. Onneksi lapset haluavat luonnostaan kuunnella ja miellyttää aikuisia, silloin kun kokevat olevansa yhteydessä meihin ja ansaitsemme kunnioituksen. Voimme auttaa lasta kukoistamaan tehokkaimmin valmentamalla tätä säätelemään omia tunteitaan ja käytöstään sekä tärkeäksi kokemiensa asioiden oppimista. Komentelu ja kontrollointi voivat opettaa lasta pääsemään helpommalla tottelemalla meitä. Ne eivät kuitenkaan ole tehokkaita keinoja opettaa lasta pärjäämään itsenäisesti. Myötätuntoiset vanhemmat valmentavat lapsia vastaamaan omasta hyvinvoinnistaan tiellä aikuisuuteen. Valmennusta tarvitaan erityisesti terveeseen tunneilmaisuun, rajojen asettamiseen ja viisaiden päätösten tekemiseen.

Laura Markhamin Aha! Parenting -kotisivuille pääset tästä. Löydät sieltä lukuisia käytännönläheisiä blogikirjoituksia sekä kuvaukset hänen erinomaisista kirjoistaan 'Peaceful Parent, Happy Kids' ja 'Peaceful Parent, Happy Siblings'.

Seuraavassa osassa syvennytään tarkemmin käytännön tasolla miten näitä kolmea prinsiippiä voi toteuttaa arjessa. Siinä käydään läpi mm.:

• Miten minusta tuli huutaja ja komentelija?
• Miten tunnistaa ja rauhoittaa oma tunnekuohu, kun asiat eivät suju halutusti?
• Kuinka luoda yhteyttä lapseen niin, että tämä uskaltaa ilmaista haavoittuvimpiakin tunteitaan?

Muut osat tässä blogisarjassa:

• Myötätuntoinen vanhemmuus, osa 1 - Johdanto (Avaa tästä)
• Myötätuntoinen vanhemmuus, osa 2 - Myötätuntoiset Rajat lapsen ja kasvuympäristön välille. (Avaa tästä)
  
• Myötätuntoinen vanhemmuus, osa 3 - Myötätuntoiset Rajat lapsen tarpeiden ja (mieli)halujen välille. (Avaa tästä)
  
• Myötätuntoinen vanhemmuus, osa 4 - Lapsen ja lapsiperheen tarve rutiineille. (Avaa tästä)